"Ja kaikki on taas kuin ennen..."

Otsikon mukaisen lausahduksen kuulin kesällä kaverini suusta. Hän pyysi mukaansa "yhdelle", sanoin lähteväni, mutta juovani kahvia tai vissyä. Vastaus ei selvästikään miellyttänyt ja kaveri turhautui. Baariin ei kuulemma lähdetä juomaan vissyä. Totesin, että ei sitten, ei miulla ole mitään tarvetta päästä baariin. Kiukuspäissään hän sanoi, että: "toivottavasti toi siun hömpötysprojekti loppuu pian ja kaikki on taas kuin ennen..."

Oon tässä projektin aikana tottunut kaikenlaisiin kommentteihin. Valtaosa tuttavista ja kavereista seurailee hissukseen vierestä. Jotkut ovat todella innoissaan, kannustavat ja tsemppaavat. Ja sitten ovat ne, jotka toivovat että epäonnistun. Eli ne, joiden mielestä tämä on vain hömpötystä, eihän tästä mitään voi tulla. Miulle on aivan sama mitä mieltä kukakin tästä on. Mutta ei nyt ihan kaikkea kannata tulla sanomaan päin naamaa.

Edellä mainittujen ihmisten takia en yhtään ihmettele, miksi monen projekti kariutuu. Sosiaalinen paine voi joskus muodostua ylitsepääsemättömäksi. On helpompi lähteä baariin parille tai ottaa juhlapöydässä kakkua kuin pitää päänsä, kaivaa eväsrasia esille ja syödä kanaa ja parsakaalia...

Oon kertonut tästä kaikille avoimesti, jotta ihmiset tietävät miksi miulla on eväät mukana ja miksi kieltäydyn herkuista ja alkoholista. Mutta silti niitä miulle tuputetaan. "Ota nyt, kyllähän sie voit yhen kaljan juoda" tai "ei tuo siun projekti yhteen kakkupalaan kaadu" - parhaita ovat ne taivuttelut, kun joku sanoo, että "ota ota, en mie kerro kellekään".

Miksi miun terveelliset elämäntavat ovat uhka? En todellakaan tiedä. Kai se sitten on joltain pois, että mie en ryyppää tai mussuta pullaa. Tai sitten mie oon ihan pirun tylsää seuraa selvänä - tiedä häntä? Sen sijaan, että ottaisin ylimääräisiä kierroksia muiden mielipiteistä, mie saan vaan lisää virtaa niiltä, jotka toivovat epäonnistumista. Heidän "ansiostaan" mie teen ne ylimääräiset toistot, kunnes voimat ehtyvät ja kaikki mehut on puristettu ulos. Eteenpäin sanoi se kuuluisa mummokin lumihangessa! ;)

Arjen pyöritystä

Hellurei ja hellät tunteet! Viime aikoina on tohinaa riittänyt ja kun vuorokaudessa on vain tietty määrä tunteja, ei blogin päivittämiseen ole ollut oikein aikaa. Pahoittelut siitä. Kyllä näitä tekstejä tulee, kunhan vain pääsen kirjoittelemaan. Kotonani en ole avannut edes tietokonetta miltei kahteen viikkoon, paitsi nyt.

Jaa mikä on pitänyt kiireisenä? Työt, harrastukset, ympäri Suomea suhailu. Siinäpä ne tärkeimmät. Lepo on tärkeää, nyt sen on huomannut oikein kunnolla. Vaan aina ei ole mahdollista levätä. No joo, varmasti nää on omia valintoja ja aikaa on just siihen, mille sitä suo. Mutta on ollut kiva huomata, että opitut elintavat pitävät...

Miulla ei oo tarvetta syödä ruokavalion ulkopuolisia juttuja. Tai no, joskus tekee mieli protskupatukkaa (kuinka säälittävää, etten kaipaa mitään karkkia tms. herkkuja, mutta PROTSKUPATUKKAA) - aivopesu on onnistunut :D Mikä tärkeämpää, yksi tavoite on saavutettu, eli mie oon iskostanut nää elämäntavat! Ja se on yksi tärkeimmistä asioista, minkä tän valmennuksen myötä halusin saavuttaa. Tästä on hyvä jatkaa.

Joskus sitä tulee mietittyä muutoksen tahtia. Oon onneksi oppinut olemaan stressaamatta siitä. Ei miun tarvitse jouluun mennessä nostaa penkistä jotain kilomäärää (paitsi itseni - ehhehe), juosta maratonia tai olla 10 kiloa kevyempi. Muutosta tapahtuu koko ajan, niin fyysisesti kuin henkisestikin. Mikään tie ei ole helppo taivaltaa, mutta ei matka voi alkaa, jossei ota ensimmäistä askelta.

Rohkeutta, ennakkoluulottomuutta, malttia, päättäväisyyttä ja positiivisia ajatuksia teille arvoisat blogin lukijat - teitte mitä tahansa :)