Inspiraation lähteenä?

Näin jokin aika sitten vanhan tuttavan, jota en ollut nähnyt vuoteen. Hän sanoi lukeneensa blogia ja kertoi omasta, vastaavanlaisesta projektistaan. Henkilö oli tehnyt ison työn ja pudottanut painoa toistakymmentä kiloa. Hän näytti hyvinvoivalta ja selvästi tyytyväisemmältä kuin aiemmin.

Tämä tuttava sai miut miettimään projektiani uudesta näkökulmasta. Hän hehkutti miten onnelliselta näytän ja kuinka oikein hehkun (vaikkei juuri sillä hetkellä elämä mennytkään ihan "putkeen"). Mutta hän sai miut muistamaan miksi ryhdyin muuttamaan elämääni.

Eihän kenenkään onnellisuus ole siitä kiinni paljonko nostaa penkistä, mitkä ovat vaa'an lukemat tai minkä kokoiset vaatteet mahtuvat päälle. Mutta jos kaipaa muutosta ja on valmis tekemään töitä sen eteen, pystyy kuka tahansa muuttamaan elämäänsä.

Tämä samainen henkilö sanoi myös, että hänen mielestään mie toimin monelle inspiraationa. En oo ees ajatellut koko asiaa noin. Tuttavan sanat tuntuivat todella hyvältä. Ja jos mie oon saanut edes yhden ihmisen ajattelemaan omia arkisia valintojaan, lähtemään lenkille tai tekemään parit lisätoistot salilla, on tää blogi tehnyt tehtävänsä.

Viime viikot ovat osoittaneet sen, että koskaan ei voi tietää, mitä elämässä tapahtuu. Mutta on ne elämän mullistukset minkälaisia tahansa, kyllä niistä selviää. Kunhan muistaa antaa aikaa itselleen, kuunnella itseään ja hengittää syvään, on taas jo valmiimpi kohtaamaan ne haasteet, joita elämä eteen heittelee. On myös tärkeää muistaa mistä on tullut ja mitä on saavuttanut! Tsemppiä just siun syksyyn!

Ei elämä aina mene kuin elokuvissa...

Morjens. Eipä ole tullut hetkeen päivitettyä tätäkään blogia... Kun on rampannut viimeisen kuukauden aikana enemmän lääkärillä kuin salilla, ei ole juuri kerrottavaa.

Terveyden kanssa on ollut melko mystisiä ongelmia - jotain vikaa on, mutta syytä ei löydetä. Julkista sairauskertomusta en aio tänne laatia, mutta kerrotaan nyt se, että nää ongelmat ei juonna juuriaan tähän projektiin.

Lisäksi kuluneeseen kuukauteen on mahtunut aikalailla omanlaisia elämän mullistuksia, jotka ovat vaikuttaneet projektiinkin. Mutta onhan se selvää, ettei aina voi mennä kaasu pohjassa. Joskus on pakko hidastaa vauhtia. Ja jossei sitä itse tajua, niin kroppa kyllä muistuttaa.

Yhteistä taivalta Villen kanssa on jäljellä vielä kuukauden verran. Olisi kiva sanoa, että vedetään "sata lasissa" loppuun asti, mutta olosuhteista johtuen en niin sano. Ja toisaalta, turha tässä on mistään loppukiristä puhua, kun ei tää projekti valmennuksen päättymiseen lopu.

Näillä ajatuksilla uuteen päivään. Pitäkää huoli itsestänne.