Elämä jatkuu menetyksestä huolimatta

Tää projekti on osa elämää. Ei irrallinen asia, vaan yhteenkuuluva ilojen ja surujen joukossa. Menetin viimeisen elossa olleen isovanhempani taannoin - ja se pysäytti. Suru ja muut elämän mullistukset saavat helposti tolaltaan, jos jää murehtimaan... Ja jos on vähääkään taipumusta tunnesyömiseen, on siihen suuri vaara tunnemyllerryksen yhteydessä.

Kun edellisen kerran jouduin kohtaamaan läheisen menettämisen surun, suistuin myös muun elämän osalta raiteiltani. Oli helppoa jäädä nyhjöttämään sohvalle, syödä suklaata ja napata lasillinen punkkua. Eihän se maailmaa kaada, kun itse saa jatkaa maanpäällistä taivallusta...? No ei. Mutta ei se tee hyvääkään.

Tästä projektista on varmasti enemmän hyötyä kuin haittaa menetyksen yhteydessä. Suru tuli käsiteltyä omalla tavalla. Samalla ruokavalio piti huolen siitä, ettei nyt tullut napsittua suklaata - tai mitään muutakaan mikä ei ruokavalioon kuulu. Vaikka suru on vahva tunne ja sen käsitteleminen vie aikansa, ei se saa vallata koko pääkoppaa. Kun PT-Ville oli miun puolestani miettinyt ruokailut, ei itse tarvinnut miettiä mitä ostaisin kaupasta tai mitä ruokaa tekisin.

Elämässä tulee eteen surua, murhetta, iloa ja naurua. Mutta itsestä on kiinni, milloin mihinkin tunteeseen jää ajelehtimaan. Tiukka ruokavalio ja saliohjelman noudattaminen saivat ajatukseni muualle surun keskeltä. Elämä jatkuu.

Kuva: fifteen21.com