Hitin rankkaa...

Tässä on nyt kolmas viikko meneillään uuden saliohjelman ja ruokavalion kimpussa. Ruokavalio on sopinut miulle hyvin, eikä mitään jäätävää nälkää ole tullut. Paitsi treenipäivinä.

Treenit ovat olleet to-del-la rankkoja. Kun heinäkuun lopussa epäilin, mitä siitä yksinään treenaamisesta oikein tulee, niin enää ei tarvitse epäillä. Toki toisen kanssa saa itsestään enemmän irti, mutta ovat treenit onnistuneet yksinkin.

Keskityn tarkasti siihen, että teen liikkeet oikein ja saan ne tuntumaan siellä missä pitääkin. Painomäärällä ei pääse kerskumaan, mutta ei se ole tarkoituskaan. HIT-treenit ovat tuoneet jokapäiväiseksi kaveriksi hurjan poltteen, johon alkaa jo tottua :D Ja jokaisen treenin jälkeen oon käynyt ottamassa viimeisetkin hiet irti puolen tunnin crosstrainer-sessiolla. Aerobisen määrä on kasvanut viikkotasolla about kolme tuntia. Aamuaerobisia teen viitenä päivänä viikossa 45-60min (näitä toki tehnyt aiemminkin), treenin jälkeen 30min ja vielä tunnin intervallitreeni kerran viikossa.

Töihin palaaminen, aikaiset (aamuöiden) herätykset, ruokavalio, kova treeni ja treenaustahti ovat vaikuttaneet palautumiseen. Ei näistä treeneistä ihan samalla tavalla palauduta kuin aiemmista salisessioista. Ja koska lepo sekä palautuminen ovat tärkeitä, alkaa tämän päivän treenin jälkeen viiden päivän lepo. Ville väläytteli ideaa myös tankkauspäivästä lepojakson ajalle, mutta saas nähdä tankataanko vai ei :)

Ruokavalio on tosiaan pitänyt hyvin. Kun pitää huolen ateriarytmistä, ei nälkä pääse missään vaiheessa päivää liian kovaksi. Myös vedenjuonti pitää nälkää loitolla. Mie reissailen aika paljon viikonloppuisin ja viime lauantaina rallicross-kisojen yhteydessä ruokarytmi venähti liian pitkäksi. Kyllä sen sitten huomasi, kun ajelin yli 350 kilometrin "siirtymätaivalta" kotiin, että mielitekoja tuli välittömästi. Ostin matkan varrelta puolen litran Pepsi Max-pullon ja olin tyytyväinen siihen ;)

Tiistaina vuorossa oli polttava olkapäätreeni
ja puoli tuntia crossaririmpuilua :D

Mitä hittiä?!

Tässä on tullut otettua melko jäätävä lähtölaukaus uuteen saliohjelmaan. Siinä missä muut saattavat viettää viimeisiä lomapäiviään terassilla tuoppi kourassa tai biitsillä aurinkoa palvoen, oon mie käynyt Villen rääkkäämänä tekemässä kaikki uudet ohjelmat hittinä viikon sisään. Ja kyllä muuten tuntuu! 

Selkä-hauistreenissä löydettiin ihan uusia ulottuvuuksia leuanvetojen ja osamaastavetojen kautta, hauikset väsytettiin aivan loppuun. Jalkatreeni on muutenkin jotain niin hullua, ettei sanat enää riitä edes kuvaamaan. Ensimmäisten kuukausien aikana miulla ei ollut treeneissä ollenkaan rintatreeniä, mutta nyt on. Ja voi jessus, minkälaista rääkkiä se onkaan, ojentajista puhumattakaan. Siihen kun lisätään vielä tän aamun hullu olkapääjumppa, niin voin sanoa, että tietää tehneensä! Tänään alkoi kyllä jo naurattaa Villenkin kommentti. Kysyin että onko nyt kiva, kun oot tehnyt miulle ihan pimeen ohjelman. Ville vastasi: "Alkaa jo vähän säälittää" :D Se ehkä kertoo jotain treenien kovuudesta.

Aika monta kertaa on jo treenin alussa tuntunut, että voimathan loppuu ennen kuin ehtii koko jumpan aloittaa. Mutta kummasti niitä voimia löytyy kuitenkin. Helvetinmoisella sinnillä ja sisulla sitä on saatu kaikki treenit kunnialla läpi. Villeä nauratti miun eka rintatreeni, tai lähinnä sen tuottama kiroilu: "Nyt se kiroilee kesken sarjojen, mutta parin kuukauden kuluttua vasta viimeisissä toistoissa".

Rintatreeniä käsipainoilla, kuvaajana itse pt-perkele Ville ;)

HITissä tehdään sarjat niin, että ekat toistot ovat tooooooodeeeeelllaaaaaa hitaita. Jossei jo tuossa vaiheessa tunne poltetta, tekee todennäköisesti jotain väärin. Toisessa sarjassa negatiivinen vaihe on edelleen hidas, positiivinen tehdään nopeammin, muttei hosuen. Ja kolmannessa sarjassa otetaan viimeisetkin luulot pois - eli lihas pumpataan totaaliseen "failureen" niin kauan, ettei yksinkertaisesti enää pysty yhteenkään toistoon. Jokaisessa sarjassa pyritään 15 toistoon.

Kyllähän treenistä saa täysin erilaiset tehot irti, kun jumppaa jonkun ohjauksessa. Vähän jänskättääkin, miten saan treenit yksin tehtyä. Mutta sovittiin että saliohjauksia otan nyt noin kerran viikkoon, jotta saadaan ohjaukset säännöllisemmiksi. Pysyy hyvä meininki tekemisessä ja tahti yllä. Rasvanpolttoa tehostetaan salitreenin päälle tehtävällä puolen tunnin aerobisella. Eli jos ei jostain kumman syystä ole vielä ihan rikkipoikkikatki salitouhuilujen jälkeen, niin crossaririmpuilun jälkeen varmasti on :D

Neljä HIT-treeniä pt-ohjauksessa viikon sisää vetää
melko voimattomaksi... Mutta eihän tätä hikistä,
kaikkensa antanutta olotilaa voita mikään!

Melkein voisin tehdä osoitteenmuutoksen suoraan Huumaan. Viime päivinä treenit ovat oheistoimintoineen venyneet useampaan tuntiin. Keskiviikkona InBody-mittauksen, treenin, aerobisen ja suihkun jälkeen huomasin viettäneeni Huumassa yli neljä tuntia. Tulee ainakin salikortille vastinetta ;)

Ja vaikka tää kaikki on toisinaan tosi puuduttavaa, raskasta ja hullun rankkaa, niin tykkään tästä ihan perkeleen paljon! Onnistuneen salitreenin jälkeinen olotila on todella euforinen. Ja kun huomaa kehityksen, jaksaa pyyhältää 4-5 kertaa viikossa salille antamaan kaikkensa. Mie oon jäänyt koukkuun...

"Pieneneekö tissit dieetillä?"

Suurin osa ihmisistä, jotka itselleen personal trainerin hankkivat, ottavat valmennuksen oikeanlaisella asenteella. Treenejä tehdää tosissaan, muttei vakavissaan. Kyselin tutuilta valmennettavilta ja valmentajilta kommentteja suusta päässeistä sammakoista tai muuten hauskoista lausahduksista, joita valmennusten aikana on kuultu.

Laskupäätä näille pt-ohjaajille ei ole suotu lainkaan. Sarjan loppupuolella kuulet pt:ltä aivan varmasti: "Vielä tehdään! Kaksi vielä, hyvin nousee, joojoo, paina paina, nyt tehdään vielä kaksi, nonii vielä kaksi, tää on helppoo, enää pari, hyvä, pari vielä, vielä kaksi..." Valmennettavien on kuultu tiuskahtavan, että: "eikö teistä kukaan osaa saat*na laskea kahta pidemmälle?" Tai että: "en tiiä mitä kouluja sie oot käynyt, mutta meidän koulussa oli ihan erilainen kertotaulu".

Samaan settiin pääsee tämä. PT oli auttanut valmennettavaa pakkotoistoissa. Valmennettava kommentoi: "V*ttu minä mitään apua tarvi!"

Treenin jälkeen eräs treenaaja oli heittänyt veljelleen ja kaverilleen treenin (ja asiaan kuuluvan v*ttuilun päätteeksi), että: "Haistakaa paska, tää läski lähtee nyt pukkarii syömää pullaa!"

Usein sanotaan, että ei ole tyhmiä kysymyksiä. Ei varmaan, mutta personal trainereiden vastauksista päätellen "tyhmiin kysymyksiin" tulee tyhmiä vastauksia.... (V = valmennettava, PT = personal trainer, F = fysioterapeutti)

Aloittelija smith-kyykyssä:
V: Mitä miä nyt teen?
PT: Meet kyykkyyn!
V: Kiva, miten miä pääsen sieltä sit ylös?
PT: Nouset seisomaan.
V: Jaaaaa, ookoo.

Lantionnostot pallon päällä:
V: Onko hamstringeille mitään muuta liikettä?
F: Ei, lantionnosto on ainoa liike maailmassa takareisille.

Ja sitten vielä sekava kattaus erinäisiä kommentteja :)

V: Oon vege ja haluan protskun, missä ei ole mitään eläinperäistä.
PT: Ota soijaprotsku.
Viikon päästä V: Onks olemassa mitään paremman makuista, tää on s**tanan pahaa.
PT: Ei ole.
V: No kiva, tää vegenä oleminen on ihan p*rseestä. Anna joku perusprotsku, mulle alkaa riittää tää vegeily.

PT: Onhan sulla ruokavaaka?
V: On ja ei.
PT: ?
V: Punnitsen sillä mun marsua.

V: Miä en vaan voi laihtua. Kaikkea on yritetty, mut multa ei vaa paino putoa!
PT: Oletko nähnyt keskitysleirillä lihavia?
V: En vielä, mut sit jos sinne joudun ni näet sinäkin.

V: Pieneneekö tissit dieetillä?
PT: Riippuu tisseistä!

Kun ei huvita...

Maanantai, sääennusteen mukaan viimeinen aurinkoinen ja lämmin päivä hetkeen, takana uuvuttava viikonloppu ja energiatasot vähissä. Tänään tuli ensimmäistä kertaa fiilis, ettei salille huvittaisi lähteä. Mietin jo töissä tekosyitä, miksi en tänään menisi tekemään selkä-hauis-treeniäni. Kaikki salikamat oli mukana lataus-, treeni- ja palautusjuomineen. Tarvitsi vain nostaa hanuri työpaikan konttorituolista, raahata se Huumaan ja treenata.

Oli itsepuhuttelun paikka. Onneksi ensimmäinen keino toimi - mietin MIKSI olen koko projektiin ryhtynyt. Mikä sai aloittamaan homman ja mikä on tavoite. Jos haluaa päästä tavoitteisiin, pitää pysyä ohjelmassa.

Kaikenlaisia houkutuksia tulee päivittäin eteen myös ruokailujen suhteen. Kävin tänään juttukeikalla LettuPojan kahvilassa - ja oishan siellä päässyt maistamaan jos jonkinmoista herkkua. Mutta pysyin tiukkana. Pelkkä kahvi riitti vallan mainiosti.

Oon joskus kuullut, että jos aikoo syödä ohi ruokavalion, kannattaa syödä peilin edessä - alasti. No mie jos menisin peilin eteen mussuttamaan alasti yhtään mitään, niin en todennäköisesti söisi kuukauteen :D Ehkä en ees yritä. Samalla metodilla sitä on ruokavaliossakin pysytty kuin millä patistin itseni tänään salille - eli MIKSI mie tätä koko hommaan teen.

Joskus tekee hyvää pysähtyä miettimään, minkä takia on leikkiin ryhtynyt. Käydä se sisäinen puhuttelu ja miettiä missä on parantamisen varaa. Onko vettä juotu tarpeeksi ja kaikki vitamiinit nautittu? Tuleeko treenattua niin kovaa ja intensiivisesti kuin voisi? Teen tätä omasta vapaasta tahdosta ja haluan muutoksen. Ja senhän mie jo tiiän "entisestä elämästäni" mikä on lopputulos, jossei pysy ruokavaliossa. Ei ainakaan toivotunlainen.

Kyllähän mie sen tiiän, ettei aina voi vetää 110-lasissa. Bensa loppuu aivan varmasti, jossei joskus pysähdy "tankkaamaan". Oman fiiliksen kannalta oli tosi hyvä, että asiaa tuli mietittyä. Tuli jonkinlainen mielenrauha tekemiseen. Kaivoin ruutupaperivihon esille ja katsoin, mihin olen jo lyhyessä ajassa päässyt. Kyseisestä vihkosta löytyy kaikki punnitus- ja mittaustulokset. Oon jo nyt saanut tältä projektilta enemmän kuin uskalsin toivoa. Miehän vien tän kunnialla päätökseen - välillä kaasu pohjassa, välillä heitetään vaihde vapaalle ;)

Elämä jatkuu menetyksestä huolimatta

Tää projekti on osa elämää. Ei irrallinen asia, vaan yhteenkuuluva ilojen ja surujen joukossa. Menetin viimeisen elossa olleen isovanhempani taannoin - ja se pysäytti. Suru ja muut elämän mullistukset saavat helposti tolaltaan, jos jää murehtimaan... Ja jos on vähääkään taipumusta tunnesyömiseen, on siihen suuri vaara tunnemyllerryksen yhteydessä.

Kun edellisen kerran jouduin kohtaamaan läheisen menettämisen surun, suistuin myös muun elämän osalta raiteiltani. Oli helppoa jäädä nyhjöttämään sohvalle, syödä suklaata ja napata lasillinen punkkua. Eihän se maailmaa kaada, kun itse saa jatkaa maanpäällistä taivallusta...? No ei. Mutta ei se tee hyvääkään.

Tästä projektista on varmasti enemmän hyötyä kuin haittaa menetyksen yhteydessä. Suru tuli käsiteltyä omalla tavalla. Samalla ruokavalio piti huolen siitä, ettei nyt tullut napsittua suklaata - tai mitään muutakaan mikä ei ruokavalioon kuulu. Vaikka suru on vahva tunne ja sen käsitteleminen vie aikansa, ei se saa vallata koko pääkoppaa. Kun PT-Ville oli miun puolestani miettinyt ruokailut, ei itse tarvinnut miettiä mitä ostaisin kaupasta tai mitä ruokaa tekisin.

Elämässä tulee eteen surua, murhetta, iloa ja naurua. Mutta itsestä on kiinni, milloin mihinkin tunteeseen jää ajelehtimaan. Tiukka ruokavalio ja saliohjelman noudattaminen saivat ajatukseni muualle surun keskeltä. Elämä jatkuu.

Kuva: fifteen21.com